torstai 31. tammikuuta 2013

Loppufiiliksiä

Nyt on tosiaan lopputyöt valmiina näyttelyssä muiden katseltavana ja sitä myöten median tunnitkin vähissä. Yleiset fiilikset lopputyöstä ovat kieltämättä hieman helpottuneet, että voi taas keskittyä muihin juttuihin, toisaalta taas tekisi melkein mieli tehdä koko työn uudestaan. Päällisin puolin olen kuitenkin ylpeä kaikkien puolesta näyttelystä kokonaisuutena, näyttely on taas kerran hieno osoitus siitä, mihin me taikkarilaiset pystymme ja mitä tykkäämme tehdä. Aivan kaikkiin päättötöihin kaikilta päätaideaineen ryhmiltä en ole vielä niin tarkkaan paneutunut, mutta esimerkkinä vaikkapa pienen medianryhmämme työt ovat kaikki todella tekijänsä näköisiä ja on hauska huomata, kuinka on oppinut tunnistamaan eri henkilöiden omia tyylejä tässä vuosien aikana. Kehitystäkin on luonnollisesti kaikilla tapahtunut ja varmasti tulee vielä paljon paljon tapahtumaankin.

Tässä tämä talvi ja kevät on meillä abeilla sellasta kiireidenaikaa, että ei sitä edes vielä oikeastaan tajua, että kuvisopinnot taikkarin osalta alkaa olla aikalailla lopuillaan. Vuodet ovat menneet järkyttävän nopeasti, siinä samassa nämä opinnotkin. En osaa edes oikein selittää tarkemmin fiiliksiä vielä tässä vaiheessa. Tuntuu, että vasta oli eka koulupäivä ja nyt yhtäkkiä meillä onkin jo laukut pullollaan täältä saatuja valtavia tietoja ja taitoja. Ja porukka on valmis suuntaamaan kohti uusia ensimmäisiä koulupäiviään.
Lopputyön jälkeen.
On hyvä ettei tarvitse sitä enää miettiä.
Työni oli mielestäni ihan kohtuullinen.
Harmi vain että jäi kesken.
Huomenna sitten arviot? 

Mietelmiä


Apua.

Koulua on jäljellä kaksi viikkoa eikä sitä ole tosiaankaan helppo uskoa. Vastahan me olimme pikku ykkösiä jotka kiltisti kehittivät filmiä pimiössä. Nyt lopputyö on tehty eikä mediantunteja ole enää jäljellä kuin yhdet. Mihin kaikki aika on mennyt? Oikeasti, aika tuntuu vain valuneen sormien välistä jonnekin.

Uskomatonta että mediantunnit ovat ihan kohta lopullisesti ohi ja että emme enää ikinä kokoonnu tällä pienellä porukalla istumaan Maciemme ääreen. En myöskään meinaa vieläkään uskoa että olen ylipäätään kolmen vuoden ajan opiskellut mediaa sillä olo ei tunnu kovin paljoa viisaammalta kuin silloin kun pitkät taideaineet oli vasta valittu. Ehkä se tietotaito on vain hiipinyt täysin huomaamatta jonnekin mieleni perukoille enkä ole siitä tietoinen.

Lopputyö ei ollut prosessina läheskään sellainen kuin olin kuvitellut. Ajattelin että se olisi ollut nyt "THE LOPPUTYÖ" jolle olisin uhrannut kaiken vapaa-aikani ja johon olisin vuodattanut kaiken osaamiseni. Kyllähän se kieltämättä hommia ja stressiä teetti ja päädyin kuin päädyinkin tekemään työn jonka tekoprosessissa pystyin hyödyntämään valokuvausta ja kuvankäsittelyä -- vaikka ennen lopputyön aloittamista olin nimenomaan vannonut etten missään nimessä tekisi mitään liian "medialaismaista". :___D Ei sillä että valokuvissa tai videoissa mitään vikaa olisi, päinvastoin. Kyseiset mietteeni johtuivat vain sellaisesta seikasta että halusin näyttää osaavani jotain muutakin. Enpä loppujen lopuksi sitten tässä onnistunut. Nyt on kuitenkin ihan hyvä fiilis; työstä tuli ihan mukiinmenevä ja eipähän enää tarvitse stressata portfoliosta tai luovuuden puutteesta. Tuollahan nuo ovat, näyttelyssä, ja niitä voi käydä tarkastelemassa silloin kun haluaa. Tähän mennessä olen hieman karttanut työtäni ja portfoliota, mutta ehkä tilanne tästä parin viikon sisään normalisoituu ja voin suhtautua tuotoksiini neutraalisti.

Taikkarin jäädessä taakse aion kyllä pitää kuvataiteen osana elämääni mutta lähinnä vain harrastuksena. Näiden kolmen vuoden aikana olen tajunnut ettei minusta mitään taiteilijaa tule; lahjat eivät yksinkertaisesti riitä ja toisaalta myös mielenkiinnonkohteeni suuntautuvat toisaalle. Haluaisin "isona" työskennellä ihmisten parissa ja päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan. Jos kaikki käy hyvin ja suunnitellusti, ensi syksynä minua kutsuvat sosiaalipedagogiikan opinnot Kuopiossa. Tästä huolimatta tulen todennäköisesti vielä pitkään piirustelemaan lehtiön toisensa jälkeen täyteen kuten aina ennenkin. Jatkan myös valokuvausta vapaa-ajallani kuten olen ennenkin tehnyt ja hyödynnän kuvankäsittelyssä mediantunneilla oppimiani taitoja.

meeri lopputyön loputtua

Uujeah lopputyö valmis.

Olihan siitä silleen paineita, voi lukaista portfoliosta kyseisen työn toteuttamisesta.
Kaikilla on tosi hienot työt!! Huomaa että on taidelukio.

Hirmu helpottavaa kun tietää ettei enää ole isoja töitä tulossa, paitsi tietenkin yo-kirjotukset kevyellä viidellä aineella ja pääsykokeet ja niihin valmistautuminen.

Englanninkielisessä haussa vaihtoehtoina oli European Business Administration ja International Business. 
Ammattikorkeakoulussa hakeudun kulttuurituottajaksi ja yliopistossa valtio-oppi on se miun juttu.

Tavoite on menestyä, eikä vain päätyä kaupan kassalle miljoonien velan kanssa koska opintolaina.

Juuuu taikkari oli kiva.

terveisin minä

perjantai 18. tammikuuta 2013

Muutos

Lopputyökurssi on mennyt niin vauhdikkaasti, ettei ole muistettu blogia päivittää. Medialaiset tekivät: kirjankuvitus, sarjakuva, kuvasarja, video ja videoinstallaatio. 

Päättötyönäyttely, jonka teemana on Muutos, on nyt pystytetty. Kuvisabit rehkivät torstain ja perjantain tunnit, ja hieno näyttely saatiin pystyyn. Näyttely on avoinna koulupäivinä klo 8-18, maanantaista lähtien maaliskuun 27. päivään saakka.

Taikkariviikon muut tapahtumat voit katsoa koulun sivuilta www.taidelukio.fi/tapahtumat. Tervetuloa!